Italialaista jäätä

Ihmeellisesti kiireytyneen elämän takia postaus Cognen reissusta tulee jälkijunassa ja jälleen Ypäjän hevosopiston tiloista. Kuvat omasta kamerasta ei ollu mitään huippulaatua ja yritin ottaa niistä parhaat tähän. Videoo ja kuvia reissusta yhteensä on varmaan yhden kannettavan kovalevyn verran.
Jeps, ei muuta ku asiaan..

Ennenkin oon maininnut, kun lähtee viikoksi kiipeen jonnekin kauas, niin päivistä haluaa ottaa kaiken irti. Pientä kiristelyä aiheutti, kun luonnonvoimat antoi avokämmenellä ja kiristi jääkiipeilypäivät seitsemästä viiteen. Helleaalto ja ilman paitaa kaltsikiipeily päätti tänkertaisen reissun.Siitä sit enemmän tarinan edetessä.

Aki ja JP oli jo pari päivää aiemmin mestoilla ja Jiipee hehkutti tekstarilla, kun ne oli kiivenny Empire Strikes Backin vasemmalta puolelta jonkun hienon HC-puikon. Niin siis kiipesivät Stella Articen tai ainakin niin käsitin. Mitä se nyt sitä hehkuttaa, onhan se hienon näkönen mut ei mikään spektaakkeli ja varsinkaan Akille en ajatellut sen olevan mikään muu kuin perusmättö. Mitähän ne on oikeesti tehny?

Noh, sääherra yritti ekan kerran jo Helsingissä, kun myöhästytti meidän lentoa sen verran, että missattiin jatkolento. Yö Kempinski-hotellissa ja aamulento Milanoon osoittautui loppujen lopuksi jopa paremmaksi kuin alkuperäinen suunnitelma. Ehdittiin vielä iltapäiväksi kiipeenkin Matin kanssa. Reitin nimee en muista, mutta oli mukava leppoisa 3 kpta. Sijaitsi Haston-keiviä vastapäätä, missä Aki ja Jiipee oli jo ränkkäämässä. Siinä ei kauaa nokka tuhissu ja ajeltiin päivän valossa vielä paikalliseen kiipeilykauppaan.
Illalla selvis sitten mitä ne poijaat oli todella kiivenneet. Inachevee conception M6+, joka oli Akin mukaan pelottava. Katoin toposta kuvaa ja ymmärsin JP:n hehkutuksen täysin. Siinä oli vedetty reissun kovin ekana päivänä.

 

Ekan päivän putouksella

Akin ekan päivän valinta, tosin yläosa oli ohkasempi. Copyright joku muu.

Tokana päiväna lähestyttiin Stella Articea Jpn kanssa ja todettiin tän paikan miinuspuoli. Täällä tarvii alppilähdön, jotta on eka putouksella. Sitten siinä laakson pohjalla häröiltiin ja mietittiin ja kärsimätön Hautasen poika meinas jo hermostua. Nyt pitäs saada oikeesti kiivettyä jotain, mistä saa kiksejä. Kaikenmaailman pakkomielteitä sitä voi ihmisellä olla. Jätkät oli kiivenny jo kaks päivää kovaa ja oli et ihan sama, kuhan jotain..päätä sää.

Oltiin aamulla ihasteltu kahta vierekkäistä linjaa ihan lähellä parkkista ja päätettiin lähtee tsekkaan niitä. Oikeanpuolinen oli ehkä vähän liikaa ja vasemmassa mielenkiintoisen näköinen eka kp.
Jännityksen ja alkuvälppäyksen kautta siitä tuli mun reissun antoisin liidi. Nimi oli Pattinaggio Artistico direct.
Kiipeily meni mixtana kalliovarmistusten ja osaltaan puikon ja kallion välissä stemmaten. Pudotin sitten hakunkin juuri ennen jääosion kruxia, mutta sain sen haulattua takaisin Akin avustuksella ja jatkettua matkaa. Siitä sit pojat tuli perässä ja jatkettiin melkein toppiin, kunnes alkoi pohkeita puuduttaa liikaa ja ajatus sen oikeanpuoleisen putouksen tsekkaamisesta kiinnosti enemmän.

Pattinaggio

Tultiin alas ja lähdettiin pikaisesti kiipeemään Hard ice on the rockin ekaa pitciä. Jp vetäs köydet suoraksi varmistelemaan aikaslailla hulppean näköisen puikon alle. Siellä sit tutkailtiin linjoja joita topon mukaan piti löytyä. Twin peaks M9, näytti semmoiselta jota vois tulla yrittämään. ja niinhän me tehtiinkin seuraavana päivänä.

Tätä puikkoo ei ois uskaltanu erkkikään...

Sama puikko kauempaa, onko herkullinen hei! Twin Peaks menee draikkana oikean kautta riippuvan puikon juureen.

Jepulis, lähettiin Akin kanssa koittamaan miltä Italialainen M9 tuntuu. Ensituntumaa sai irtoavista otteista ja ihan tiukoista muuveista, mutta ne Aki  sai tehtyä nopeasti. Varmistus oli sekalaisesti pultteja, hakoja ja camalotteja, joita yhteensä oli todella paljon. Aki tuli alas ennen jääosuutta ja sano et koitapa sie.Siinä reitissä oli jotain joka pelotti Akia ja mä en  ymmärtänyt.

Olihan se nihkeä, mutta sain muuviteltua jään luo ja jatkoin siitä lepojen kautta vielä hitusen ylemmäs jäätä pitkin vikalle pultille, jätin jatkon ja tulin alas. En tiedä, onko tää reitti meille? Me oltiin molemmat jotenkin epävarmoja, mutta Aki pistettiin lähetyshommiin. Ja eihän se kaukana ollu lähetys. Lipsahdus vaikeimpien kohtien jälkeen ja mies roikkui köydessä ja tuska näkyi naamalla. Sen jälkeen Jp kokeli kans ja veti alun kruxin heiluvan otteen irti ja jouduttiin keksimään uus vaikeampi seekvenssi alkuun. Siinä vaiheessa ilta alkoi jo lähestyä ja piti päättää tullaanko takas vai ei, kamat oli vielä seinällä. Mulla oli fiilis et sen vois päästä ja sanoin sen ääneen. Sit jätetään kamat sanoi Aki ja laskeuduttiin alas.

Aki siirtymässä jäälle

 Iltasin käytiin pizzalla ja bissellä, naurettiin ja nautittiin. Kämppänä meillä oli vanha rempattu alppitalo hienolla näköalalla noin 20 km Cognesta.

Seuraavan päivän suunnitelmiin otettiin JPn kanssa alppilähtö halutulle Stella Articelle. Muut äijät meni kiipeen eri laaksoon.
Me lähettiin ajaan klo 5 aamulla ja oltiin putouksella seiskan pintaan. Oisko se ollu yhteensä 5 kpta. toka kp oli se juttu ja olikin ihan mahtava. Topissa oltiin jo kymmeneltä ja laskeuduttiin alas. Päätettiin vielä kokeilla jos jaksetaan vetää Cold couloirin 5 kpta perään. Ekan kpn jälkeen päätettiin tulla alas. Oli kuin rappuja kiipes siinä mummojäässä, ei riittäny mielenkiinto. Mukavampi oli istuskella auringossa kahvilla ja vedellä päiväkännit limochellolla:)

Taustalla Stella Artice ja arktiset olot

Tohon se tuli....

...ja tonne se katos.

Hard ice on the rock part kakkosen "Lähetään lähettään"-asenne muuttui "haetaan ne kamat pois varovasti"-ajatukseen, kun lämpötilat nousi kymmeneen asteeseen. Tais tulla kalliokiipeilyreissu... Noh, pelottihan se helekutisti, kun Aki liidas roikkuvien puikkojen alla veden roiskiessa naamaan. Ehkäpä Akilla oli kokonaiskuva koko hommasta jo silloin ekana päivänä, irtonaista kiveä, tippuvaa jäätä, liian lämpöset kelit ja vielä hemmetinmoinen lumikenttä yläpuolella. Reitin vaarallisuus  muodostuu monista eri palikoista. Twin peaksille jätetty ständi oli jo mukavammassa paikassa mihin vesi ei lentäny eikä mitään roikkunu yläpuolella.
Se viimesen pultin jatko jätettiin suosiolla, kun en halunnut ottaa jääkylmää suihkua ja pelotti liikaa. Viimeset frendit sai irti just kastumatta pahasti, kun piti ittensä ihan seinässä kiinni. siinä sitten se mikstaunelma johon uhrattiin kaks päivää ja loppureissuna ei enää jäätä kiivetä. Käsittelin tätä sitten illalla.

vettä ja turpaan tuli

Lämpöisessä on kiva kuivata kamoja

Reissua oli jäljellä kaksi päivää ja jään kiipeäminen ei tullut kysymykseen, joten kysästiin kiipeilykaupasta hyviä kaltseja. Seuraavaksi etsittiin Aostasta kauppa joka myy Miuroja. sitten oltiinkin jo kiipeemässä. Näin se homma vaihtuu toiseen ja mukava jatkuu. Viimesenä päivänä tsekattiin vielä Aostan kaupungin alla olevat hienot tunnelisysteemit ja vedettiin vielä viimeset Pizzat.
Kiitos mukavasta reissusta Aki, JP, Matti ja Daniel!

Loppuun vielä muutamia kuvia:

Lisää kuvateksti

Ja vielä lopuksi:

Tämän kesän projekti, jos sais topattua ekan kpn syksyllä...

Suunnittelupalaveri ulkona