lauantai 8. tammikuuta 2011

Joululoma Norjassa

Joulukuusenhakureissun tunnelmia, taustalla Hjorundfurden. 


Näissä hienoissa Sunnmore-alppien maisemissa vietettiin mukavaa aikaa melkein parin viikon ajan. Ajomatkaa takana noin 2000 km, joka hieman selittää porukan levotonta meininkiä. Tommin ja Kirsin uskollinen HiAce toi meidät turvallisesti perille Jyväskylästä asti alle 24 tunnissa. 
Naparetkeilijä Maija tutkiskeli tasaisempia maastoja, kun me muut kävimme vetäisemässä kauden ensilaskun.


Lumiolosuhteet olivat kerrassaan mainiot.


Naapurista löytyi unelmatalokin, ei vaan tainnut olla kaupan.



Aktiviteetit ei loppuneet illallakaan. Tämän kokeilun jälkeen alan paremmin ymmärtämään Tommin Surffaus-harrastusta näissä olosuhteissa.


Edellispäivän huipulta Tommi oli spotannut hienon laskun vuonon toisella puolen. Vuonosta toppiin korkeuseroa tuli noin 1300 metriä, josta ensimmäiset 400 m rämmittiin v**tumaisen tiheässä ja jyrkässä tunturikoivikossa. Ja se pitäs vielä laskee alaskin.. Neljä tuntia juostiin ylös, kun lautta-aikataulut ei enempää sallineet aikaa käyttää. Onneksi ollaan Tommin kanssa reippaita poikia.

Koko aamupäivän taivas oli pilvinen, mutta noin puolituntia ennen toppia aurinko alkoi kurkistelemaan taivaanrannasta. Laskeminen on aina mukavampaa kunnon valossa, näkee pinnanmuodot paremmin ja tämmönen wannabe-lautailijakin uskaltaa luukuttaa.
Kyllä kannatti puuskuttaa!

Jiihaa!
Viisi päivää ehdittiin touhuamaan lumileikkien parissa, jonka jälkeen Norjan sää vaihtui räntäsateeseen. Hauskaa oli siitä huolimatta. Paljon kiitoksia Tommille ja Kirsille mukavasta reissusta!



Stigamies Rädmän