Cataluña la Primavera de 2011

Hola!

Kun tähän istahdin koneen ääreen ja rupesin miettiin mitä kirjotan niin meni kyllä vaikeaksi. Sitä miltä musta tuntuu reissun jälkeen vaiko keskittyy sit ihan reissun raportointiin. Yritänpäs jotain siltä väliltä. 

Siis reissuhan meni tosi hyvin, päästiin kiipeen paljon ja muutenkin oli nastaa.Siis ei todellakaan valittamista.
Ongelmahan on siinä, että siellä on vähän liiankin leppoisaa ja mukavaa. Kun lentokoneessa paluumatkalla selailee niitä typeriä lehtisiä, niin mulle aina osuu silmille se karttasivu missä lentoyhtiö esittelee eri reittejään. Missä hemmetissä me oikein asutaan, ei ihme et amerikkalaiset luulee meidän asuvan sulassa sovussa pingviinien ja jääkarhujen kanssa. Leevin pohjoisen taivaan alla melankolinen sävelmä ei auta mun fiiliksiin kun kattelen ulos lumikinoksia ja lämpömittaria. Kesä vai talvi?Tai ees lumetonta ja auringonvaloa. Ei tarvis tällä hetkellä paljoa arpoo. Ostin uudet jäähakutkin viime syksynä, onkohan ne marraskuussa myynnissä? Podenko mää kaamosmasennusta maaliskuussa?! Ja tällä hetkellähän aurinko paistaa ja kohta ollaan menossa Jussin kanssa Halsvuoreenkin.
No ei se oo pelkästään se ilmasto eikä kiipeily, on siellä etelässä paljon muutakin mikä saa kaipaamaan. Tämmöselle rauhallisuudesta nauttivalle yksilölle nuo Montsantin pikkukylät ja kaunis luonto jää pyörimään tonne mielen syövereihin. Pieni yhteisö, pienet kaupat, kahvilat, kapeat kujat, ei kiirettä, yksinkertaista elämää. Leena Rauramon tekstistä kiipeilylehdessä sai kuvan, et  tämä nouseva suomalainen naisköysikiipeilytähtikin on löytänyt paikkansa sielläpäin.
Ja onhan niitä paikkoja samanmoisia, Jykä ja Marjo asustelee Fontsussa, Maijan veli muuttaa Thaimaaseen tulevina vuosina, Kalymnos kaikkien perheellisten kiipeilijöiden ykkösmesta.
 Pointtina tässä on kai se, mitä mun oma kiipeilijägurukin sanoo, oltiin sitten auringon paisteessa huippufiiliksissä tykittämässä Prestenillä tai lumiluolassa odottamassa aamuvaloa -  "kylhän tää aina kotiolot voittaa". 
Tuo pelottava lausahdus, onko se totta vai ei? Meneekö kiipeily ja easylife kaiken edelle? Eihän se sais mennä, kun kotiolot on se "normaali" tila. Ja mun kotiolothan on ihan mahtavat, viimeiseen reiluun vuoteen ei oo ees töissä tarvinnu käydä. Opiskelua Ähtärissä joka neljäs viikko ja sit välillä vähän lukemista ja kirjottamista. On siis ehtiny kiipeen ja oleen easylaiffii kotonakin.

Se tulee muuttumaan, Maija odottaa meidän esikoista ja laskettu aika on kesäkuussa. Korotetut opiskelutuetkin loppuu ens vuoden alusta, eli työt kutsuu toden teolla. Easilife is over. Tätähän mää tässä kirjoituksessa prosessoin.

Ens kesä tulee olemaan mahtavaa aikaa, ja perheenlisäyksen myötä uudet tunteet ja haasteet valtaa mun elämän. Tämän jo kokeneet kaverit ovat kertoneet, et sen vasta pikkuhiljaa ymmärtää ja tilanne konkretisoituu vasta, kun se lapsi on sun sylissä alkaa siitä pikkuhiljaa kasvaa, kutsuu itiä ja juoksee kotiin tullessa ovelle sua vastaan. Se tulee olemaan parempaa kuin mikään muu, vaikka niin sanottu vapaus onkin osaltaan mennyttä.

Vapauden tunne. Se on vaarallista ja siihen jää koukkuun todella helposti. Kiipeily tarjoaa paljon tuota nannaa. Sillä Fred Nicolekin selittää kiipeilyharrastustaan. Mulle ainakin nuo reissut on vielä ollu se vapauden tunteen kliimaksi, kun pystyy viikkoja olemaan juuri sillä tasolla elämässään kuin haluaa ja unohtaa kaiken muun. Negatiiviset asiat tuntuu vähäpätöisiltä ja on helposti unohdettavissa. Nuo viime Espanjan reissut ovat olleet juuri tuota ja sen seurauksena tää kotiolo takertelee tällä hetkellä. Kai mun mieliin on niin pysyvästi takertunut tuo vapauden tunne mun ja Maijan 9 kk Aasian reissultakin, tieto siitä miten helppoo on loppupelissä vaan lähteä jos sitä oikeasti haluaa.

Tähän väliin haluankin sanoa, Rakastan sua Maija ja oon kiitollinen miten paljon oon sulta oppinut näiden vuosien aikana, otit  kodittoman asumaan luoksesi ja veit maailman ääriin.

Niin, perheen kanssa se on sitten eri juttu, mutta kunhan pikku papu tuosta vähän vielä kasvaa:), niin meidän perheessä ei jäädä ainakaan miettimään ostetaanko uus sohva vai lähetäänkö reissuun, ei ehkä heti aasian turneelle , mut vaikka Ahvenanmaalle.

Nää ajatuksethan pyörii tämmösen keskiverto kolmekymppisen elämän ympärillä, mutta

Te nuoret siellä ja muuten vaan vapaammat, menkää kun on mahdollisuus! Unohtakaa markkinatalous ja oravanpyörä, kyllä niitä töitä saa ja aina kaikki järjestyy! Reissatkaa ja kokekaa, kiivetkää kaikkee, mikään ei riitä ja aina löytyy uusia paikkoja, mutta kyllä ne vaan aina kotiolot voittaa!

Itse reissusta tuonnempana...:)

Kuvia löytyy jo,

Maisemat  
 Kiipeilyt

Päätän tämän tunnepitoisen "Espanjanreissuraporttini" tähän ja lähden hakemaan sitä vapaudentunnetta lappamalla lunta kotikalliolle, Kyl se taas tästä lähtee!




Ps. Soi se Boney M muuallakin kuin Joe Simpsonin päässä - Matkailu on mahtavaa!